Olen päättänyt kaiken taivaallisen hörhellyksen sijasta - tai voi sanoa myös että sen lisäksi, kehittyä olemaan läsnä tässä hetkessä. Uskon, että siitä henkisyydessä on itse asiassa lopulta kyse. Läsnä oleminen on yllättävän haastavaa. Mielessä pyörii ja kiertää ajatuksia, mitkä liittyvät menneeseen, tähän ja tulevaan. Sen sijaan, että ajatuksissani harhailen ympäriinsä, niin että koko läsnäolo tuntuu enemmän tai vähemmän sumentuneelta, on hyvä työskennellä oikean keskittymisen eteen.
Voidakseni olla aidosti läsnä tähän hetkeen, keksittyneenä olemassa olooni, olla tilassa "minä olen", olen aloittanut fyysisen harjoittelun. Ihan perinteistä sykettä nostattavaa liikuntaa. Samalla kun elimistö saa paljon tarvitsemaansa liikuntaa, keho puhdistuu ja virkistyy, oma yhteys kroppaan vahvistuu. On hyvä tulla tietoiseksi oman elimistönsä lihaksista ja nivelistä. Fyysisen liikunnan lisäksi olen monipuolistanut meditaatioharjoituksiani. Ennen harjoitin mm. Reikin kautta tulleita meditaatioharjoituksia. Nyt olen löytänyt itselleni zen-buddhalaisia harjoituskeinoja. Monella on käsitys, että zeniä, tarkemmin zazenia harjoitellessa tulee tyhjentää mieli ajatuksista. Se on harhaanjohtajaa, sillä ainoastaan tajuton ihminen voi olla ajattelematta ja aistimatta yhtikäs mitään. Sen sijaan tarkoituksena on keskittyä harjoitukseen. Tyhjäpäisen istumisen sijaan keskitytään luonnollisen hengityksen laskemiseen, pitäen sekä mieli että kroppa keskittyneenä. Yllättävän haastavaa! Netistä löytyi loistava opas, millä pääsee harjoittelun alkuun.
Itse huomaan nopeasti ryhdiltäni "lysähtäväni". Elimistö ei pysy hereillä, jonka jälkeen nopeasti huomaa pääkopaltansakin haaveilevansa. Olen tämän harjoitteluni kanssa vasta lähtökuopissa, mutta en lainkaan ihmettele miksi ihmisillä menee tämän tyyppisten meditaatioiden harjoittamiseen ja oppimiseen koko elämä. Olen monet kerrat onnistunut harjoituksessa pitkän aikaa, kunnes huomaan ajattelevani "tämähän on mennyt pitkän aikaa mukavasti". Jos en aiemmin, niin viimeistään siinä kohtaa huomaan epäonnistuvani ja joudun aloittamaan alusta.
Elän itseni kanssa siinä luulossa, että länsimainen hoito- ja lääketiede keskittyy liiaksi ilmenevien oireiden ja sairauksien hoitoon. Toki työtä tehdään myös ennaltaehkäisevästi, mutta harva nyky-yhteiskunnan oravanpyörässä ehtii keskittymään itseensä ja siihen mitä oma mieli ja keho sanoo. Kun mietin oman elämäni nukkumisvaikeuksia ja uupumusta, mitkä oireilivat myös voimakkaasti fyysisesti, oli itseni siihen pisteeseen ajaminen täysin läsnäolon puutetta. Elimistö ja mieli kyllä yritti kertoa mikä on hyväksi, mutta arkinen rytmi ja oman mielen keskittyminen ei sallinut kuulla sitä. Uskon, että monissa muissakin sairauksissa ja oireissa elimistö yrittää kertoa meille mikä on hyväksi, mutta joko emme välitä tai emme kuuntele. Harva huonoilla elintavoilla oleva ihminen voi aidosti sanoa, etteikö hän olisi huomannut tai tiennyt elintapojen olleen haitaksi. Itsensä kuuleminen unohtuu, epäterveelliset elintavat tuottavat nautintoa (egolle) ja (ego) sallii itselleen aina vaan hetken laiskotella. Fyysinen ja henkinen yhteys siten katoaa ja ollaan tuuliajolla.
En kuitenkaan kuvittele, että fyysisillä ja meditatiivisilla harjoituksilla olisi kaikki sairaudet poistettavissa. Elimistöissämme on "valuvirheitä", solut ikääntyvät ja uudelleen rakentuessaan muuttuu, jolloin vuosien kuluessa ei voi kolotuksilta ja sairauksilta välttyä, poikkeuksiakin toki on. Annetaan anteeksi tälle luonnolliselle ikääntymisen prosessille - eihän mikään tässä maailmassa ole ikuista ja muuttumatonta. Voimme kuitenkin olla turhaan provosoimatta tätä prosessia, kuunnella niitä elimistön ja itsemme antamia viestejä ja joko lisätä tai poistaa elämästämme toivottuja asioita. Uskon, että silloin on kyse läsnäolosta juuri sillä hetkellä. Ja onhan tällä toki paljon merkitystä sosiaaliseen kanssa käymiseen ja lähellämme eläviin ihmisiin.
Tästä aiheesta voisi varmasti jatkaa ikuisuuteen - jatketaan harjoituksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti