Ihmisiä on näköjään runsaasti kiinnostanut keuhkoveritulpasta kertonut juttuni, joten jatketaan tätä aivoinfarktilla. Otetaan ensin hieman termistöä:
Aivoverenkiertohäiriö (AVH) tarkoittaa ohimeneviä tai pitkäaikaisia aivoverisuoniston tapahtumia. Ohimeneviä aivoverenkiertohäiriöitä on esimerkiksi TIA.
TIA (transient ischemic attack) on äkillinen aivoverenkiertohäiriö, mikä kestää noin 2-15 minuuttia tai korkeintaan tunnin. Tuolloin aivovaltimossa oleva tukos ei ole pitkäkestoinen. Oireet voivat olla hyvin lieviä tai vastaavia kuin aivoinfarktissa, riippuen siitä, missä kohtaa hetkellinen tukos on. TIA on myös tutkittava ja hoidettava oire, sillä 10-20 % ihmisistä saa aivoinfarktin 90 vuorokauden kuluessa. Puolet näistä tapahtuu jo seuraavan 48 tunnin kuluessa.
Aivohalvaus (stroke) on yleisnimitys "vakaville" aivoverenkiertohäiriöille, kuten aivoinfarktille, aivoverenvuodolle tai lukinkalvonalaiselle verenvuodolle (SAV).
Aivoinfarkti on tila, jossa aivoissa oleva valtimo tukkeutuu. Tuolloin valtimo ei pääse viemään verta eteenpäin, jolloin alueen aivokudos jää ilman verenkiertoa ja siten ilman happea. Ilman happea jäänyt kohta menee kuolioon. Aivoinfarktin oireet riippuvat siitä, missä kohtaa aivoja tukos on, sillä jokainen aivojen osa-alue ohjaavat elimistössä eri toimintoja.
Aivoinfarkti on siis yksinkertaisesti sitä, että aivoissa menee verisuoni tukkoon. Tukoksen aiheuttaa verihyytymä, mikä voi olla hiljalleen valtimoon kehittyvä tai sydämestä tai kaulavaltimosta liikkeelle lähtenyt hyytymä. Sydämen rytmihäiriöistä esimerkiksi eteisvärinä eli flimmeri voi pitkäkestoisena ja hoitamattomana aiheuttaa verihyytymiä, minkä vuoksi näille potilaille aloitetaan Marevan-hoito, jotta hyytymiä ei synny.
Mitä isompi verihyytymäklöntti veressä kulkee, niin sitä helpommin se jää kiinni verisuoniin.
On oleellista ymmärtää, että aivoinfarkti vaatii nopeasti hoitoa. Aivoissa hermosolut alkavat kärsimään jo muutaman minuutin sisällä hapettumuuden alkaessa. Solujen energiavarastot loppuu nopeasti, eikä verenkierto ole tuomassa lisää energiaa ja happea. Kun kudokset eivät saa happea, niin ne alkavat tuottamaan ei-toivottuja aineenvaihdunnan tuotteita, mitä verenkierto ei ole kuljettamassa pois. Jos verenkierto ei palaudu, niin lopulta alue menee kuolioon.
Elimistö pyrkii omalla mekanismillaan suojelemaan aivoja tällaisilta kuolioilta ja hapettomilta alueilta. Kroppa huomaa ongelman, jolloin se nostaa verenpainetta, jotta se saisi hapettomalle alueelle verta. Tukoksesta johtuen se ei kuitenkaan onnistu. On siis luonnollista, että aivoinfarktissa verenpaine on huomattavasti noussut. Verenpaineen yläpaine voi huidella helposti yli 200, tilanne on tapauskohtaista. Huomattavan korkeaa verenpainetta hoidetaan lääkitsemällä. On kuitenkin ymmärrettävä, että hoitohenkilöstö ei voi laskea verenpainetta liikaa, sillä sekin aiheuttaisi omanlaisiaan aivoverenkiertohäiriöitä ja yhdistettynä aivoinfarktiin se olisi jo aikamoinen sekamelska, joten tilanteessa riittää, kunhan yläpaine on alle 180.
On myös tyypillistä, että aivoverenkiertohäiriöissä verensokeri voi nousta. Jotkut ihmiset saattavat säikähtää sairaalassa ollessaan kun heille pistetään insuliiniä, että puhkesiko nyt diabeteskin. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, sillä yksi vaikuttava syy verensokerin nousuun on aivoinfarktin laukaisema elimistön stressitila. Tuolloin vapautuu muun muassa kortisonia ja muita aineita, mitkä ruoskivat maksaa vapauttamaan sokeria elimistöön niin paljon, ettei elimistön oma insuliini pysty vastaamaan kyseiseen tilaan. Tila tasoittuu hiljalleen eikä insuliinihoitoa tarvitse jatkaa. Insuliinia kuitenkin annetaan sen aikaa kun on tarvis, sillä etenkin akuutissa vaiheessa koholla oleva verensokeri voi pahentaa aivojen kudostuhoa. On kuitenkin oleellista, että verensokeria mittaamalla ei diagnosoida tai tutkita aivoinfarkteja, se on vain usein sivulöydös. Kaikilla tuota verensokerin nousua ei tapahdu.
Ihmisen aivot toimivat toisin päin kroppaan nähden - vasen aivopuolisko ohjaa elimistön
oikeaa puolta, vastaavasti oikea vasenta puolta. Eli jos tukos on
oikealla puolella aivoissa, niin vasen puoli elimistöstä oirehtii.
Aivojen etuosassa olevat tukokset voivat aiheuttaa muun muassa seuraavia oireita:
puheen tuottamisen vaikeus, sanojen löytämisen vaikeus, toispuoleinen raajan lihasheikkous, toisen silmän näönmenetys, toispuoleinen raajan tuntopuutos, näkökenttäpuutos, kehon toisenpuoliskon huomioimatta jättäminen (ns. neglect)
Aivojen takaosan tukokset aiheuttavat taas seuraavaa:
huimaus, nielemisvaikeus, puheen tuottamisvaikeus, silmävärve (ns. nystagmus), tasapaino- ja kävelyvaikeus, neliraajahalvaus, näkökenttäpuutos, aivohermo-oireita.
Edellinen lista ei ole kovinkaan tärkeä tavallisessa elämässä. Lähinnä ne voivat olla tuttuja aivoverenkiertohäiriöitä sairastaneille ihmisille, jotka tietävät missä kohtaa ongelmat ovat olleet ja siten voivat yhdistää ne olleisiin oireisiin.
Listassa ei kannata takertua esimerkiksi huimaukseen. Huimausta voi aiheuttaa myös korvaperäiset ongelmat, eivätkä ne siten ole aina aivoperäisiä. Joten ei kannata vauhkoontua.
Asiat mihin ihmisten tulisi kiinnittää huomiota:
- kroppa ei toimi normaalisti. Esimerkiksi yhtäkkiä alkaneet oireet raajoissa, tunnon tai voiman puutos. On helppo testata asia pyytämällä henkilöä nostamaan jalkojaan vuorotellen tai ottamalla käsistä kiinni ja pyytää puristamaan, jos voimat ovat aiemmin olleet molemmissa raajoissa samat, niin puolierot tulee helposti esille.
- puheentuoton vaikeus. Ei löydä sanoja, ei osaa ilmaista itseään, puhe on puuromaista. Eritoten tutusta henkilöstä puheen erilaisuuden huomaa helposti. Joskus puhe voi myös vaikuttaa humalaiselta.
- muutokset kasvoissa, esimerkiksi suunpieli roikkuu. Asia on helppo testata pyytämällä ihmistä irvistämään, halvaantunut puoli ei toimi tuolloin normaalisti, suun pielestä ja kulmakarvojen nostosta asian näkee helposti. Myös kielen työntäminen ulos voi olla vaikeaa.
Todella pahoissa tukoksissa ihmisestä näkee selvästi, ettei kaikki ole kunnossa. Jos esimerkiksi kropan toisen puolen raajat ovat kokonaan poissa pelistä, tajunta on heikentynyt (ei puhetta eikä noudata pyyntöjä) tai silmät käyttäytyvät oudosti (tuijottavat vain toiseen suuntaan), niin aivoperäinen ongelma on lähes selvä. Katseen deviointi tarkoittaa sitä, että silmät osoittavat koko ajan tiettyyn suuntaan. Erikoista tässä deviaatiossa on se, että yleensä silmät katsovat sinne päin, missä aivoverenkiertohäiriö on. Katsedeviaatiossa on kyse jo laajasta aivoinfarktista, jolloin infarkti vaikuttaa aivohermoihin.
Aivoinfarktiin ei aina liity päänsärkyä. Joskus voi liittyä.
Jos epäilee aivoinfarktia, niin tulee aina soittaa 112 ja pyytää ambulanssi. Ei soitella sukulaisille tai naapureille, vaan ensimmäisenä ambulanssi. Jonnin joutavaa kuntoilua on parempi välttää, ambulanssia voi jäädä odottelemaan vaikka sohvalla tai sängyssä pötköttelemällä.
Aivoinfarktia ei voida liotushoitaa heti ambulanssissa (sydäninfarktin voi), sillä ei voida olla varmoja onko kyseessä infarkti vai aivoverenvuoto, oireet voivat olla hyvin samat. Liuotushoidon tarkoitus on kirjaimellisesti liuottaa tullut verihyytymä. Jos ambulanssissa aletaan liuottamaan ja kyseessä olisikin aivoverenvuoto, niin vuoto pahenisi. Tästä johtuen on ensin ajettava sairaalaan ja pää kuvattava, jotta voidaan olla varmoja infarktin todellisuudesta. On tärkeää, että hoitoon hakeutuu ripeästi, sillä aivoinfarkti voidaan liuottaa vain tietyn ajan kuluessa, aika on noin 4-6 tuntia.
Liuotushoito ei sinäänsä ole iso temppu, sillä siinä asennetaan ihan tavallinen kanyyli suoneen (kuten nestetiputuksessa) ja sitä kautta laitetaan lääkettä. Hyytymä alkaa liukenemaan 30-60 minuutin kuluessa. Liuotuksen aikana peruselintoimintoja tulee tarkkailla, eli potilaan sydänkäyrää, verenpainetta ja happeutumista seurataan. Jos oireisiin liittyy pahoinvointia, niin sitä lääkitään. Yliopistosairaaloissa voidaan tietyissä tilanteissa tehdä myös liuotushoidon lisäksi muita temppuja, eritoten, jos tukos on isoissa suonissa. En nyt lähde niitä sen enempää erottelemaan. Jos hoidon aloitus alkaa keskussairaalassa, niin ambulanssi kuskaa sitten potilaan yliopistosairaalaan mikäli hän siitä hoidosta hyötyy. Riippuen infarktin laajuudesta ja sijainnista, toiset voivat parantua oireistaan täysin, joillekin voi jäädä oireita. Sen mukaan aloitetaan kuntoutus.
Keskeisimmät riskitekijät ovat seuraavat:
verenpainetauti, diabetes, korkea ikä, suuri kolesteroli, alkoholi, tupakointi, ylipaino, sydänsairaudet (kuten akuutti sydäninfarkti, eteisvärinä, vajaatoiminta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti