Joku voisi pitää tätä touhua hieman erikoisena, sillä keittelen köökissäni koivuntuhkaa. Erikoista tässä lienee, että eletään 2000luvulla ja ihmiset eivät tunnu ymmärtävän vanhan kansan hoitoperinteistä yhtään mitään. Jokin viisaus niissä asuu, joten päätin kokeilla.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaCSBuvLbRBPHqwErBJ69y-hnV4Zgx_5gn2HgylCg16bqFG18sk864TWyIvyoNcA8HMbLOiVCD3WudEA8BCMxFYJsTAx7F0cN7b0yahuqK6qtfmzDLpxC5VdLfMZ24Kei5vQNCboFTQNg/s1600/IMG_0773.JPG) |
Tässä sitä tuhkasoppaa porisee. Litra vettä, 5rkl tuhkaa.
|
Terveyshymyssä sanotaan koivuntuhkasta seuraavaa:
"Koivuntuhkan nauttiminen on alun perin Pohjanmaalta lähtöisin oleva suomalainen kansanparannusmenetelmä.
Koivuntuhka
on pitkään tunnettu kansanlääkinnässämme ja sitä on tutkittu myös
tieteellisesti mahdollisena syöpälääkkeenä. Keskeisimmin sen käyttö
luontaislääkkeenä perustuu vuosikymmenien aikana saatuihin laajoihin
käyttäjäkokemuksiin. Esimerkiksi Oulun Yliopistossa julkaistiin 1986 Pertti Arkon väitöskirja
Syövän kansanlääkinnän menetelmät Pohjois-Suomessa.
Väitöskirjassaan Arkko toteaa, että koivuntuhkauute on yleisin ja
yleisimmin käytetty kotimainen luonnonlääkkeemme. Koivuntuhka lienee
myös ainut täysin suomalainen maailmanmaineeseen noussut kansanomainen
syövänhoitomenetelmä.
Keskeisimmin koivuntuhkauutetta käytetään
nykyisin närästykseen, liikahappoisuuteen, ihottumaan, reumaan, kihtiin,
maha- ja pohjukaissuolen vaivoihin, suolivaivoihin sekä tulehdus- ja
virusalttiuteen. Kehon ollessa liian hapan mm. syöjäsolut laiskistuvat
eivätkä hoida tehtäviään, jolloin vastustuskyky heikkenee ja keho
altistuu erilaisille vaivoille. Sen vuoksi uute on auttanut tukihoitona
hoidettaessa muun muassa ihottumia sekä kynsi- ja jalkasientä.
Mittavasti mineraaleja
Sen lisäksi, että uute on emäksinen,
mikä virkistää syöjäsoluja – mikro- ja makrofagit – se sisältää yli 60
mineraalia, jotka osaltaan vahvistavat tervettä solupohjaa ja
vastustuskykyä. Koivuntuhkauute on huikean ravinnerikas, puhdas
kotimainen luonnontuote. Uute on maultaan melko voimakasta, mutta moni
raportoi tuhkauutteen jälkimaun olevan jopa miellyttävän makea.
Tuhkan
tiedetään sisältävän valtavan määrän kehollemme arvokkaita
pääravinteita, ja vieläpä varsin ihanteellisessa suhteessa. Tuhka
sisältää yli 60 mineraalia, joista erityisesti fosforia, kaliumia,
mangaania, magnesiumia, rikkiä, sinkkiä, kalsiumia, booria, kobolttia,
kuparia sekä pienempiä määriä myös muita hivenaineita.
Näin koivuntuhka tehtiin
Koivuntuhkauute
on siis erittäin emäksistä, mikä vähentää kehon ylihappamuustilaa ja
tasapainottaa elimistömme happo-emästasapainoa. Tästä on usein apua
varsinkin närästyksestä kärsiville ihmisille. Koivuntuhkauutteen
kokonaisvaltainen vaikutusmekanismi ei kuitenkaan ole vielä täysin
selvillä. Nobelisti A. I. Virtasen läheisimmän työtoverin, biokemistin, professori Henning Karströmin kommentti koivuntuhkasta onkin: ”Tuhkassa täytyy olla jokin tuntematon vaikuttava tekijä.”
Täytynee heti sanoa, ettei minulta ole diagnosoitu syöpää, mutta ajattelin kokeilla tätä mineraalihoitoa. Lisäksi uskon, että ravitsemusperäinen happo-emästasapaino varmasti tarvitsee korjausta. Koivu vetää nyt puoleensa ja sitä "intuitiota" on kuunneltava.
Uskon, että kroppani on liian hapan, mikä johtuu ruokavaliosta. Keuhkoilla ja munuaisilla on suuri rooli tasapainon säätelyssä, mutta olen syönyt niin pitkään eläinproteiinia, juustoja ja valkoista viljaa, että happokuorma on taattu. Asidoottista eli hapanta tilaa ehkäisee "värikkäät" ruuat eli marjat ja kasvikset. Länsimainen ruokavalio tuppaa aina oleman aavistuksen hieman hapan. Koivuntuhkauute on voimakkaasti emäksistä.
Uutteen valmistus on helppoa. Koivuntuhkaa laitetaan 5rkl litraan vettä ja keitetään rautakattilassa kannen alla välillä sekoittaen 10min.Tämän jälkeen annetaan jäähtyä ja suodatetaan. Itse käytin kahvisuodatinta. Jäähtyessään massa painuu pohjalle, en suodattanut kaikkea tuhkamönjää pohjalta.
Koivuntuhkauutetta nautitaan 4-5rkl lasilliseen vettä/mehua tms sekoitettuna kaksi kertaa päivässä. Voidaan käyttää näin 2 viikkoa, jonka jälkeen pidettävä kahden viikon tauko. Uutetta säilytetään jääkaapissa.
Maistoin ja on tunnustettava: mausta tuli mieleen kissan pissa!
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdnAG_djsps8g7GZzt25MDaXcc6aATKKaMwoTRjKZ4xGVq5OoquvyycdmOdDgwjSvD7AhTaTkoMhHDFh_j1vCK5Cy7D9JDF6gUA5C2iBkN-jjyq_hyphenhyphenbwmQtJVfZEh1MPfs88f3QrHwgzs/s1600/IMG_0777.JPG) |
Suodatettu valmis uute. |